torstai 19. kesäkuuta 2014

Posteljoonille töitä!

Tässä pääsi hurahtamaan pitkä tovi välissä... mutta jos nyt taas ryhditäytyisi...
Kaikenlaista on tapahtunut, yritetäämpä päästä pian jo nykyhetkeen näissä postauksissa...

Ensimmöisen "kummilahjan" maksun jälkeen ei mennyt kuin hetki, 
kun sain ohjeet yhteydenpitoon kummilapsen kanssa. 
Arkillinen osoite-tarroja, ohjevihkonen, kirjeen mittaus-apu ymym...
 Vihossa oli ohjeita millaisista asioista kannattaisi kirjoittaa, mitkä asiat on hyvä jättää pois ym.
Viestit voi kirjoittaa joko suoraan englanniksi, tai lähettää WV:n käännöspalveluun Helsinkiin.
WV:n toive molemmissa vaihtoehdoissa on kuitenkin lyhyehköt kirjeet, esim. postikortit. Tällöin viestin kääntäminen lapsen omalle kielelle ei vie kohtuuttomasti vapaaehtoisten työntekijöiden asrvokasta aikaa. 
Lisäksi korttien etuna on kivat kuvat joita lapset katselevat mielellään. 
Kuva voi kertoa pienelle ihmiselle paljon enemmän kuin pitkä pätkä kirjoitusta.

"Liikkeelle pääset vaikka muistelemalla omaa lapsuuttasi ja mistä olit itse silloin kiinnostunut.
Lapsilla on kaikkialla maailmassa yllättävän samankaltaisia ajatuksia ja unelmia."

 Lisäksi sain kortin, jonka avulla oli helppo kertoa
kummilapselle itsestä, perheestä, harrastuksista ym.
Pakettia tehdessäni olin kuitenkin niin innoissani, etten huomannut kuvata
korttia ennen kuin olin jo sulkenut kuoren. Liimasin korttiin muutaman
pienen valokuvan itsestäni, perheestäni ja lemmikeistäni.
Lisäksi laitoin kuoreen lahjaksi pienen suloisen Pupu-pehmolelun.

Tämä pieni pupu aloitti suuren seikkailun kohti Ugandaa

Kummi-postien lähettäminen on täysin vapaa-ehtoista, ja jokaisen kummin oma valinta. 
Myös postiin lisättyjen lahjojen antaminen riippuu kummista. Kummi päättää mitä ja kuinka usein lähettää kummilapselleen.

Itse muistelen kuinka ihanaa oli lapsena saada postia edes joskus. 
Sen saman ilon tunteen tahdon jakaa myös kummilapselleni siellä jossain kaukana.
Jokaisen postin jälkeen mieli tekisi jo kasata uutta postia <3


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti