keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Kirjeitä toisen perään

Helmikuussa kotiin tipahti mega-kirje-pakkaus; kolme kirjettä pakattuna sisäkkäin :D
Kaikki oli kirjattu samana päivänä 3.12., eli kolme lähettämääni postia oli toimitettu samaan aikaan perille, ja jokaiseen oli tavan mukaisesti kirjoitettu oma vastaus.


Ensimmäinen kirje oli selkeä vastaus syntymäpäivälahjaan.
Ei ollut ihan osunut perille tytön elokuussa olleille synttäreille, mutta parempi myöhäänkin.
Taidan laittaa pikapuoliin jo matkaan tämän vuoden synttärilahjan,
jotta ehtisi oikeaan aikaan :D
Perhe voi hyvin ja toivoo samaa meille tänne Suomeen.
Kirjeessä kiiteltiin mm. mekosta ja pallosta. Mekon Ene aikoi pukea päälleen jouluna.
Joulua Ene kertoi perheen juhlistavan paremmalla ruualla, kuten riisillä, kanalla ja limulla.

Toinen kirje oli vastaus  kokoperheen hyvinvointipakettiin.
Eriteltynä kaikki paketissa olleet tavarat, kuinka kaikille niille on
paljon käyttöä, kera vuolaiden kiitosten.
Kotiväki tahtoi erikseen tervehtiä ja kiittää meitä täällä.

Kolmannesta kirjeestä en osaa enää varmaksi sanoa,
mihin lähettämääni postiin se on vastaus...
Kirje alkaa perinteisellä kysymyksellä "kuinka sinä ja perheesi voitte?",
minkä jälkeen Ene tahtoo tietää minun päivittäisistä tekemisistäni ja harrastuksista.
Sitten alkoi aiempia vieläkin vuolaammat kiitokset, voiko se olla edes mahdollista?
Ällistyttävää miten itselle pieni paketti voikin olla toiselle,
kokonaiselle perheelle, niin suuri asia.
"Voimme hyvin ja olemme onnellisia kaikesta mitä olet tehnyt hyväksemme. 
Olet lähettänyt paljon hyviä asioita minulle ja kiitokseni ovat tuhat-kertaiset. 
Olkoon Jumala kanssasi ja antakoon tämän kaiken sinulle takaisin jotenkin"

Jokaisen kirjeen lopussa oli tietysti hieman Enen omaa taiteilua.
Piirroksista oli aistittavissa, ettei kaiken sen pakettien avaamisen, tutkimisen,
lukemisen, ja vastausten pohtimisen jälkeen pienellä ihmisellä ollut enään
paljoa jaksamista keskittyä piirtelyyn... mutta laitampa silti kuvat kaikista <3






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti